Kun päätösjuhlan aika elokuun lopussa koitti, olo oli haikea ja toisaalta helpottunut. Haikea siitä syystä, että oman elämän hektisyys estää käymästä tapaamasta Unelmien tulevaisuus -hankkeessa mukana olleita naisia kovin usein. Ja helpottunut, että hanke saatiin päätökseen. Voi synnyttää taas jotain uutta. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen olimme kuitenkin onnellisia ja kiitollisia, että saimme jakaa tämän kokemuksen yhdessä: kohdata omia ennakkoluuloja ja osoittaa ne vääriksi, oppia luopumaan suunnitelmista ja synnyttää hetkessä uusia sekä löytää keinoja, joilla tuoda iloa taiteen keinoin ihmisille, jotka ovat todella haastavassa tilanteessa. Oli myös hienoa saada posiivista palautetta vastaanottokeskuksen henkilökunnalta.
Suunnitelma päätösjuhlasta muuttui moneen kertaan. Ensimmäinen suunnitelma oli järjestää yhteinen juhla Mäki-Matin perhepuistossa ja taidenäyttely erikseen kirjastossa. Ihmisten kuljettaminen moneen paikkaan tuntui lopulta liian haastavalta ja muutimme suunnitelmaa. Seuraava ajatus oli, että teemme esityksen Kuokkalan keskustassa järjestettävään monikulttuuriseen tapahtumaan, mutta esityksen kasaan saaminen sovittuun aikaan mennessä oli mahdotonta ja taideteoksia ei olisi saanut ulkotilassa esille. Lopulta päädyimme pitämään päätösjuhlan ja taidenäyttelyn vastaanottokeskuksessa, joka oli hyvä ratkaisu. Kaikkien oli helppo tulla paikalle ja sinne oli kätevä järjestää pientä pureskeltavaa.
Päätösjuhlassa oli riehakas tunnelma. Kaikki vastaanottokeskuksen ihmiset oli kutsuttu paikalle, myös miehet. Pidimme pienen esittelyn projektista, joka tulkattiin arabiaksi ja farsiksi. Ihmiset ihastelivat seinille ripustettuja taideteoksia ja diaesitystä, jossa oli kuvia koko projektin varrelta. Olimme hommanneet yhdessä vastaanottokeskuksen väen kanssa herkkuja tarjottavaksi ja tekivät nopeasti kauppansa. Syömisen jälkeen joku nuori mies laittoi musiikkia. Nopeasti syntyi miesten tanssirinki, johon Annu ja Biagio hyppäsivät opettelemaan tanssiaskelia. Päätösjuhlassa oli juhlan tuntu ja arkiset huolet pakenivat kauas pois.
![]() Annu, Johanna ja Biagio kukkaportin äärellä. |
![]() |
| Eräs innokas tyttö unelmien tulevaisuuden keskellä. |
![]() |
| Taideteoksia ilahduttamassa vastaanottokeskuksen arkea. |
![]() |
| Valmiita kipsikukkia ikkunan edessä. |






















